Havukkakallion muinaislinna, tai linnavuori, on keskiajalla käytössä ollut puolustus- tai pakopaikka. Ilomantsin paikallisväestö on käyttänyt sitä puolustautuakseen vihollisten hyökkäyksiltä 1300-1500-luvuilla. Havukkakallio on muinaislinnaksi tyypillinen – se sijaitsee jyrkän kallion laella, josta on hyvät näkymät moneen suuntaan, ja jonne vainolaisen on ollut haastava kavuta.
Havukkakallio on maakunnassamme harvinaisuus. Pohjois-Karjalasta tunnetaan ainoastaan kaksi muinaislinnaa, joista toinen sijaitsee Tuupovaaran Koverossa.
Havukkakallio houkuttelee kävijöitä niin kiehtovalla historiallaan kuin vehreällä ja monimuotoisella luonnollaan. Sen maastoon on merkitty kaksi vaihtoehtoista, osaltaan yhteneväistä reittiä.
Lumimuutos Osuuskunnan Havukkakallion muinaislinnan kulttuuriperintöhanke oli käynnissä syksystä 2020 kesään 2022. Hankkeessa tutkittiin Havukkakallion historiaa sekä kehitettiin Havukkakalliota käyntikohteena.
Mystisenäkin paikkana pidettyyn Havukkakallioon kiinnittyy moninaisia kertomuksia vuosien takaa. Sen lisäksi, että Havukkakalliota on käytetty puolustus- ja pakopaikkana keskiajalla, toimi se myös Ilomantsin mestauspaikkana 1800-luvun alussa. Havukkakalliolla toimeenpantiin tiettävästi yksi mestaus, ennen kuin kuolemanrangaistus poistettiin oikeusjärjestyksestä.
Tarinat mestauksesta ovat jääneet elämään ilomantsilaisten keskuuteen. Lapsia on aikanaan muun muassa peloteltu Havukkakallion kummituksella ja jopa kielletty menemästä ”pahaan paikkaan”. Rangaistuspaikkoja usein pelättiin, sillä niihin uskottiin kätkeytyvän maagisia voimia, jotka mestausten myötä aktivoituivat tuonpuoleisessa. Kallioon hakattu risti, joka on näkyvissä Havukkakallion laella, on kansan kertomuksissa merkinnyt mestauspaikan sijaintia. Toinen mahdollinen selitys ristille on, että 1800-luvun tai 1900-luvun alun kartoittajat olisivat käyttäneet sitä kiintopisteenä. Varmuutta ristin merkityksestä ei ole saatu.
Havukkakallioon liittyy useita suullisena perinteenä kulkeneita kertomuksia. Kalliolla kerrotaan poltetun merkkitulia, joilla pyrittiin viestimään laajalle joukolle vainolaisen lähestymisestä. Havukkakalliota kerrotaan käytetyn myös rangaistuspaikkana, jossa olisi muun muassa pantu toimeen raipparangaistuksia. On myös kerrottu, että kalliolla olisi pidetty käräjiä, ja puhuttu ”elämän veden lähteestä”, josta on joskus aarrettakin etsitty.
Havukkakallioon on liitetty myös tarinoita Pontus ja Jacob de la Gardiesta, Ruotsin leivissä Venäjää vastaan 1500- ja 1600-luvuilla taistelleista sotapäälliköistä, joita on kansan tarinoissa kuvattu voittamattomiksi. ”Lähellä Pogostaa rakensivat venäläiset vallin ja odottivat Puntusta Maukkulasta päin. Maukkulan kylän alle olikin Jaakko rakentanut puista pitkän suosillan ja otellut ankarasti Havukkakalliolla, josta löydettiin joku aika sitte sapeli ja pyssy.” (SKS KRA. Kuopion lyseon toverikunta IV 52. 1886. Ilomantsi.)
Havukkakallio on ollut myös monipuolisessa virkistyskäytössä pitkin 1900- ja 2000-lukuja. Kalliolle kokoonnuttiin muun muassa polttamaan juhannuskokkoa 1900-luvun alussa. . Erityisesti 1960-luvun arkeologiset kaivaukset ja niiden tuoma ahkera julkinen keskustelu Havukkakallion ympärillä kasvattivat retkeilijöiden kiinnostusta paikkaa kohtaan. Kuhinaa lisäsi entisestään Riutan tanssilavan valmistuminen Havukkakalliota vastapäiselle Riuttakalliolle vuonna 1965: ”Siellä oli se Riutta-tanssilava, niin Havukkakalliollahan kävi jatkuvasti porukkaa. Osa kävi ryypyllä ja osa jostain muusta syystä. - - Ku oli juhannusjuhlat, ja Riutalla tanssit, ni siel oli 6000-7000 ihmistä. Bussit kulki tossa eestakasin, ja autolla ajettiin.” (Havukkakallio-perinnenauha 27042021)
Ensimmäiset arkeologiset havainnot Havukkakallion muinaislinnasta tehtiin jo 1800-luvun jälkipuolella. Perinneaineistojen kerääjä Reijo Tirrosen kuvaus kohteesta julkaistiin Muinaismuistoyhdistyksen teoksessa Luetteloja Suomen muinaisjäännöksistä. X. Ilamantsin kihlakunta vuonna 1885:
”Kaksinkertaiset kaarevat vallit ovat kootut miehen, jopa kolmenkin miehen kannannaisista harmaista kivistä mäen eteläpuolitse muinoin käyvää maantietä vastaan. - - Päävallin sisäpuolella on neljä pientä rauniota. - - Niissä on seinämät pantuja paasikiven tapaisista harmaista kivistä, sisus on täytetty erikokoisilla mullikkakivillä, kaikki kuitenkin miehen viskattavia. Etuvallin ulkopuolella on kyynärän syvyinen kuoppa, jonka pohjassa on hiiltä ja poltettua mutaa. - - Valleilta korkealla vuorenkunnaalla on avara näköala joka haaralle ja paikka näyttää vieläkin erittäin sopivalta kiistapaikaksi. Eräs vanha mies arveli valleja Jaakko Puntuksen tekemiksi. Raunioihin kootut kiviluodit kuitenkin todistanevat vanhempia aikoja.” (s. 28-29)
Tirrosen kirjoitus jäi aikanaan vaille suurempaa huomiota. Vasta vuonna 1955 sosiaalijohtaja Pekka Romppasen kirje Muinaistieteelliselle toimikunnalle (nyk. Museovirasto) nosti Havukkakallion laajempaan keskusteluun. Heti samana vuonna arkeologi Ville Luho lähti paikan päälle tarkastuskäynnille, jonka perusteella hän totesi Havukkakallion olevan muinaislinna.
Kiinnostus Havukkakallion menneisyyttä kohtaan kasvoi, ja siihen pyrittiin vastaamaan laajoilla arkeologisilla kaivauksilla kesällä 1961. Jouko Voionmaan johtamat kaivaukset olivat käynnissä noin kahden viikon ajan, ja töissä oli Voionmaan lisäksi kuudesta seitsemään ilomantsilaista nuorta miestä. Kaivauksia jatkettiin seuraavanakin kesänä lähes kuukauden ajan, ja paikkaa tutkittiin miinaharavalla vielä vuonna 1963. Esinelöydöt olivat harvassa – kaivausalueelta löydettiin rautainen keihäänkärki ja atrain, mutta niiden, tai rautakuonan tai puu- ja kivirakennelmien jäänteiden perusteella linnoituksen käyttöä ei kyetty ajoittamaan. Tutkimusraporttia ei lisäksi koskaan palautettu, mikä jätti Havukkakallion arvoitusten arkun visusti suljetuksi seuraavien 60 vuoden ajaksi.
Havukkakallion selvitystyötä jatkettiin vuonna 1970, kun arkeologi Anja Sarvas kävi inventoimassa kohteen, sekä vuonna 1998, kun professori J.-P. Taavitsainen käynnisti muinaislinnalla lyhyet koekaivaukset. Mysteerien verho pysyi kuitenkin kiinni eikä Havukkakalliosta saatu juurikaan uutta tietoa.
Kesällä 2021, osana Havukkakallion muinaislinnan kulttuuriperintöhanketta, aiemmin hataraksi jääneitä arvioita linnavuoren ajoituksesta onnistuttiin vihdoin vahvistamaan. Ville Laakson ja Jasse Tiilikkalan toteuttamissa arkeologisissa kaivauksissa maavallin sisältä paljastui kymmenkunta hiiltymätöntä ja hiiltynyttä puujäännöstä. Jäännösten tulkittiin olevan peräisin puisesta puolustusvarustuksesta. Valikoiduille näytteille tehtiin radiohiiliajoitukset, joiden perusteella muinaislinnan käyttö onnistuttiin ajoittamaan 1300-1500-luvuille. Löydökset osoittautuivat niin tieteellisesti kuin paikallishistoriallisestikin merkittäviksi, sillä niiden perusteella saatiin ensimmäistä kertaa varma tieto siitä, että muinaislinnan käyttö ajoittuu keskiajalle. Tulosten perusteella ei kuitenkaan voida arvioida, milloin muinaislinnan käyttö on päättynyt.
Havukkakallion metsäalue käsittää noin 20 hehtaaria, mäen avohakattu itärinne pois luettuna. Maastoa luonnehtii lajistoltaan ja ikärakenteeltaan monimuotoinen metsä. Itse muinaisjäännöksen alue on rauhoitettu muinaismuistolain (295/1963) nojalla.
Muinaislinnan laki on kallioista männikköä. Kaakkoispuolelta, maavallien kohdalta, alkaa vanhan, kuusivaltaisen tuoreen kangasmetsän osuus, joka jatkuu kallion alapuolisessa maastossa, rajoittuen Havukantiehen etelässä ja Riihijoentiehen lännessä. Muinaislinnan laen pohjois- ja itäpuoli ovat niin ikään kuusivaltaista, arviolta vajaa satavuotista kangasmetsää, jonka aluskasvillisuus on rehevää ja runsasta.
Heinäkuussa 2021 ja toukokuussa 2022 toteutetuissa lintukartoituksissa Havukkakalliolla havaittiin 48 eri lintulajia, kuten pyy, kana- ja hiirihaukka, metsäviklo, taivaanvuohi, viirupöllö, palokärki, närhi ja pensastasku. Töyhtö- ja hömötiaisen läsnäolo kertoo niille sopivasta vanhan metsän biotoopista, joka sisältää riittävästi lahopuuta. Ilahduttavimpia havaintoja oli pikkusieppo, joka on harvalukuinen vanhojen kuusimetsien laji. Pikkusieppohavainnot jo itsessään kertovat Havukkakallion arvokkaasta metsärakenteesta.
Lokakuussa 2021 suoritetussa kääpäkartoituksessa muinaismuistoalueen välittömässä läheisyydessä sijaitsevalta metsäalueelta löytyi 22 kääpälajia. Sienten suuressa eliöryhmässä käävät ovat vähemmistönä, mutta niiden ekologinen merkitys on suuri. Lahottajasienet toimivat metsän monimuotoisuuden moottoreina. Kartoituksessa seuraavat vanhan metsän indikaattorilajit: oravuotikka, rusokantokääpä, riukukääpä sekä ruskokääpä.
Luontokartoitusten perusteella Havukkakallion voidaan todeta olevan harvinainen ja merkittävä vanhan metsän keidas aivan Ilomantsin keskustan kupeessa. Kosteat, vanhat kuusimetsät ovat erityisen arvokkaita tilanteessa, jossa Ilomantsin alueen metsät ovat pääosin voimakkaasti käsiteltyjä, mäntyvaltaisia talousmetsiä. Havukkakallion erityisyyttä lisäävät jyrkät korkeusvaihtelut, laelta avautuvat maisemat, asutuksen läheisyys (helppo retkikohde) sekä muinaislinnan tuoma kulttuurihistoriallinen arvo.
Sivustoa ylläpitää itsenäinen ja voittoa tavoittelematon Lumimuutos Osuuskunta, joka harjoittaa ammattimaista kalastusta, ennallistaa luonnonelinympäristöjä ja tukee luontaistalouksia ympäri maailmaa.